2. luku

Päästyään viimeinkin koulun ankeasta maailmasta takaisin vapauteen edes hetkeksi Sofia suuntasi askeleensa toista kertaa sen viikon aikana Viattoman tallille. Muutama ilta takaperin hän oli käynyt siellä ensimmäisen kerran sopimassa järjestelyistä tallinomistajan Hillan kanssa, mutta nyt hän pääsisi aloittamaan varsinaiset hommat tallilla. Koeviikko oli myös nyt ohi, minkä takia Sofia saattoi myös huokaista helpotuksesta ennen kuin uusi jakso alkaisi ja rajoittaisi taas hänen vapaa-aikaansa lisää. Nyt hän saisi kuitenkin nauttia tästä koulu- ja opiskeluvapaasta perjantai-illasta sekä lauantaista että sunnuntaista ennen kuin koulurepun kiloja kasvattavat oppikirjat alkaisivat taas taivutella sormiaan hänen suuntaansa.
Sofia ei edes ehtinyt astua sisälle talliin ennen kuin hän kuuli tutun naiselle kuuluvan äänen kutsuvan häntä. Sofian pyörähdettyä ympäri hänen Hillalle suomansa hymy hyytyi muutamassa sekunnissa taas olemattomiin huomattuaan, kuka naisen seurassa oli.
”Tässä on Elias, hän toimii myös tallilla yhtenä apulaisena ja hoitajanamme. Hän myös lupautui auttamaan sinut alkuun tallinaskareissa tänään sekä esittelemään tallin ympäristön”, Hillan sanat tuntuivat menevän Sofian toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun tyttö ei pystynyt keskittymään naisen puheeseen sata prosenttisesti samalla, kun tuijotti silmiin poikaa, joka ei ollut hurmannut häntä käytöksellään muutama ilta sitten ennen kuin Sofia oli lähtenyt kotiin.
”Selvä...” Sofia sai kuitenkin kakaistua ulos ja levitettyä huulilleen väkinäisen hymyn toivoen, että hän ei olisi tällä kertaa maailman surkein näyttelijä, vaikka Elias ainakin tuntui heti huomaavan, ettei Sofia ollut kovin iloinen nähdessään pojan, mutta ei pojankaan ilme kovinkaan iloiselta näyttänyt Sofiaa tarkastellessa.
”Minä lähden takaisin paperitöiden pariin”, Hilla sanoi ennen kuin katosi talliin jättäen Sofian ja Eliaksen kahdestaan, minkä seurauksena pihalle laskeutui varsin kiusallinen ja jännittynyt hiljaisuus.
Sofia ja Elias tuijottivat toisiaan kumpikin varsin ärtyneinä. Ulkopuolisen silmissä tilanne olisi näyttänyt siltä kuin sota olisi ollut syttymässä kahden eri maan välille. Onneksi nuoret eivät kuitenkaan ihan sotaa toistensa ylle julistaneet, mutta ei sitä rauhansopimukseksikaan voinut kutsua.
”Sinä”, Sofia tiuskahti lopulta kulmat kurtussa.
”Ja sinä”, Elias puuskahti takaisin kulmat myös kurtussa. ”Aiotko kävellä taas sokeasti päin?”
”Anteeksi nyt vain, mutta minä en ole täällä se ainoa sokea kulkija”, Sofian hermot alkoivat kuumeta pojan seurassa pahemmin kuin koskaan aikaisemmin kenenkään muun seurassa ja se oli jo paljon vaadittu. ”Jospa nyt kuitenkin vain esittelet tallin ja sen rutiinit niin ehkä pystymme sietämään toisiamme edes sen verran kuin on tarve.”
”Selvä”, Elias kääntyi ympäri ja alkoi kävellä kohti maneesia, jonka Sofia oli jo ehtinyt panna merkille päivänvalossa.
”Hitto mikä pässi...” Sofia puuskahti ennen kuin kiri hölkäten Eliaksen kiinni, joka näköjään meinasi esitellä tallin ympäristöineen ja rutiineineen näkymättömälle.

Eliaksen kierrätettyä Sofiaa ympäri Viattoman tallin ympäristöä he palasivat takaisin tallille ja sen vieressä sijaitseville tarhoille, joissa monet tallin asukkaat viettivät päiväänsä ulkosalla. Heidän lähestyessä yhtä kahden hevosen tarhaa Sofia huomasi, kuinka musta ratsuponi kohotti päätään heidän suuntaansa. Ei mennyt kauankaan, kun musta poni ravasi aidan luo pistäen päänsä sen yli.
Sofia oli juuri kysymässä Eliakselta kyseisestä mustasta ratsuponista, mutta sanat jäivät suuhun hampaiden väliin, kun tyttö jo huomasi pojan kävelleen aidan luo rapsuttelemaan kauraturpaa. Sen enempää Sofia ei tarvinnut vinkkejä päätelläkseen, että Elias hoiti kyseistä mustaa ratsuponia. Olihan Hilla maininnut, että Elias toimi tallilla hoitajana apulaisen lisäksi.
”Se taitaa olla sinun hoitsusi”, Sofia tokaisi päätelmänsä varmistuakseen. ”Vai ovatko minun päätelmäni virheelliset?”
”Et olekaan niin sokea kuin luulin”, Elias hymähti rapsuttaessaan mustaa ratsuponia. ”Million eli Milo on tosiaan hoitohevoseni täällä tällä hetkellä.”
”Nimestä päätellen se on miespuolinen”, Sofia päätteli taas. ”Ruuna vai ori?”
”Orimainen ruuna”, poika vastasi antaen samalla viimeiset rapsutukset mustalle ratsuponille ennen kuin he jatkoivat taas esittelykierrosta kohti tallia.

Noin tunnin päästä Elias oli jo pakottanut Sofian talikon varteen siivoamaan karsinoita sillä välin, kun poika itse kävi hakemassa Milon sisälle harjatakseen ja satuloidakseen hoitohevosensa. Ilmeisesti Elias ei aikonut tänään tehdä tallin siivoamisen eteen mitään, kun Sofia oli keltanokkana saapunut paikalle pompoteltavaksi. Pojan käännettyä selkänsä Sofia oli näyttänyt tälle varsin pitkää kieltä uudelleen ärtyneenä suhteellisen rauhallisen ja leppoisan esittelykierroksen jälkeen.
”Hemmetin itsekeskeinen jääräpää...” Sofia kirosi kipatessaan uuden satsin lantaa kärryihin.
”Samat sanat sinulle”, Sofia suurin piirtein hyppäsi ilmaan säikähdyksestä kuullessaan Eliaksen äänen hänen selkänsä takaa karsinan oviaukolta.
”Mitä nyt?” Sofia puuskahti toisen virnuillessa huvittuneena ilmeisesti hänen reaktiolleen. ”Jos yrität saada minut orjuutettua putsaamaan ratsastussaappaasi niin syötän ne mielummin sinulle kuin hinkkaan niitä rätillä.”
”Tulin vain sanomaan, että menen maneesiin”, poika laittoi ratsastuskypäränsä päähän samalla, kun puhui Sofialle. ”Osaat varmaan siivota karsinat loppuun ja tiesi lantalalle sen jälkeen?”
”Johas sitä osataan olla ennakkoluuloisia”, Sofia pyöräytti silmiään nojatessaan rennosti talikkoa vasten. ”En ole niin tyhmä kuin luulet eikä muistini ole yhtä huono kuin hermoni tällä hetkellä.”
”Hyvä”, Elias häipyi karsinan oviaukolta yhtä nopeasti kuin oli siihen ilmestynytkin, mistä Sofia oli kiitollinen.

Siivottuaan karsinat ja vietyään niihin lisää turvetta unohtamatta vierailua lantalassa Sofia päätti käydä vilkaisemassa, mitä Elias teki maneesissa Milon kanssa. Viheltäen tulostaan ilmoittaen Sofia pujahti maneesiin ja siellä katsomoon seuraamaan pojan ratsastusta. Tämä ei onneksi ollut huomannut hänen saapumistaan eikä Milokaan ollut säikähtänyt, mikä sai tytön mielen kohoamaan edes vähän.
Seuratessaan katsomosta, kuinka Elias nosti laukan Milon kanssa Sofia alkoi vähitellen kiinnittää vain enemmän ja enemmän huomiotaan pojan tapaan ratsastaa sekä alla liikkuvan ratsuponin liikkeisiin unohtaen päivän mittaa kasvaneen ärtyneisyytensä. Eliaksen melkein huomaamattomien apujen ansiosta Milo kääntyi varsin helposti kohti kuusikymppistä ristikkoa, jonka musta ratsuponi ratsastajineen ylitti lennokkaasti, mutta helposti. Jälleen kerran Sofia ei tarvinnut lisää vinkkejä päätelmäänsä siitä, että Milo oli oiva esteratsu. Vähemmän innokkaasti hänen oli myös myönnettävä ettei Elias ollut sen huonompi ratsastaja.
”Toivottavasti se ei tule leuhkimaan taidoillaan...” Sofia mutisi itsekseen seuraten, kuinka ratsukko ylitti toistamiseen helpon näköisesti toisen ristikon.
Sofia seurasi kaksikon työskentelyä siihen asti, kunnes Elias alkoi mitä ilmeisemmin tehdä loppuverryttelyä Milon kanssa. Sen enempää tyttö ei kuitenkaan jäänyt paikoilleen istumaan vaan pujahti maneesista ulos sen enempää hidastelematta ennen kuin poika huomaisi hänet. Sofiaa ei nimittäin kiinnostanut lainkaan jäädä ottamaan selvää siitä, kuinka itsekeskeinen leuhkija ja ärsyttäjä Elias mahtoi olla.

”No, millainen ensimmäinen päiväsi oli?” Hilla kysyi Sofialta naisen ilmestyttyä talliin juuri ennen kuin Sofia oli aikonut lähteä kohti kotia päivän jälkeen.
”Hyvä”, Sofia vastasi kliseisesti hymyillen tällä kertaa aidosti. ”En usko, että minulle menee kauan päästä mukaan tallin rytmiin ja rutiineihin.”
”Hienoa”, Hilla hymyili ystävällisesti. ”Tuli tuossa mieleen, että jos haluat niin voisin yrittää järjestää sinulle jonkinlaisen ratsastuskerran jo tässä lähi aikoina, jotta pääsisit vähän kokeilemaan ratsastustakin täällä.”
”Kiitos”, Sofia kiitti kiitollisena ja jo hieman innoissaan.
”Elias!” Hilla huikkasi pojalle, jonka pää ilmestyikin Milon karsinan oviaukosta melkein heti naisen kutsuttua tätä. ”Olisiko mahdollista, jos Sofia pääsisi kokeilemaan Miloa tässä lähi aikoina? Tehän olettekin jo tuttuja eikä siitä varmaan mitään haittaa olisi.”
Toisen kerran päivän aikana Viattomaan laskeutui kiusallinen ja jännittynyt hiljaisuus, kun sekä Sofian että Eliaksen ilmeet venähtivät ilmeettömiksi. Sofia ei voinut ajatella mitään muuta kuin, että Elias kuristaisi hänet heti, kun Hillan silmä välttäisi tai selkä kääntyisi. Siltä Elias näyttikin tai hänen tuima katseensa, joka luotautui Sofiaan samalla, kun poika antoi myöntyvän vastauksen Hillalle.

»» ║ 1. luku ║ 3. luku ║ ««